lauantai 20. huhtikuuta 2019

Jäälautta ja järvi






Onko teillä joskus semmonen olo, että kuvia on jotenkin hankala editoida. Näiden kuvien kanssa mulla oli semmonen olo etten saanu niitä näyttämään mitenkään hyviltä. Vielläkin musta vaan tuntuu. että jotain jäi puuttumaan, mutta ajattelin että ehkä se on vaan omassa päässä ja jätin ne sitten näin. Joskus vanhat editit alkaa miellyttämään silmää, joten se jää nähtäväksi mitä näille otoksille tapahtuu. Halusin kuitenkin kuvaan pastellivärejä, ja kevään taivaan fiilistä. Ilma oli kylmä, ja senkin takia halusin, että kuvasta huokuu tietynlainen kylmyys.

Olin siis kuvien ottohetkellä oman paikkakunnan satamassa, joka on oikeastaan lempi paikkani kuvata täällä. Kävin katsomassa oliko jää sulanut, mutta valitettavasti vedenpinnalla oli viellä jäälautta, jota sainkin liikutettua omalla sormella. En kyllä uskaltanut mennä kauhean lähelle vettä, sillä olin edellisenä päivänä ottanut kameran hihnan pois, ja pelkäsin koko ajan että kamera tippuu järveen. Mutta oli pakko räpsäistä muutama kuva, koska oli aivan älyttömän nättiä! Varsinkin kun vesi alue, josta jää oli jo sulanut oli aivan tyyni, ja laiturin avulla yritin tehdä pieniä laineita, jotka näyttivät kivoilta kuvassa. 

Nyt kuvista kukkaruukkuihin. Tällä viikolla mulla on ollut aivan älyttömän kiirellistä! Ja kuvia on tullut oteltua todella paljon. Olin keskiviikosta asti riihimäellä, valmistelemassa mun mummin 70 vuotissyntymäpäiviä, ja olin myös valokuvaaja. Oon myös ottanut äitille CV kuvia ja profiili kuvan Facebookkiin. Niistä on kuitenkin tulossa lisää seuraavissa postauksissa! Ajattelin myös näyttää teille Helsinki kuvat, joita vähän räpsin matkalla viroon. 

Tajusin myös, että esim. ensiviikolla mun pitää palauttaa mun läppäri kouluun, joka tarkottaa sitä, että joudun siirtämään kaikki mun kuvat jonnekkin hetkeks, siihen asti kun saan tietokoneeni takaisin. Mutta se on ensiviikon murhe ! :D


Mites teillä? Onko teillä joskus semmonen tunne, että mikään editti ei tunnu oikealta ?











2 kommenttia:

  1. Tykkään näiden kuvien värimaailmasta tosi paljon! Mulla on tosi usein etenkin keikkakuvien kanssa tuollainen fiilis, että vaikka miten säätäis värejä niin silti ei vaan näytä hyvältä, ainakaan omasta mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤
      Joskus jopa pistän kuvat johonkin kansioon ja katon niitä seuraavalla kerralla monen kuukauden päästä 😄

      Poista

KEVÄT 2019

  HELSINKI     Eli alotan tästä Helsinki-Tallinna reissusta. En paljoa kuvia valitettavasti ottanut, sillä en halunnut kannella kam...